Turun Työnantajain Yhdistys ry. on perustettu 1898 ja on yksi Suomen vanhimpia yhdistyksiä. Jo silloin Turussa ryhmä yrittäjiä näki tarpeelliseksi yhdistää voimansa ja ryhtyä ajamaan yhteisiä etujaan. Yhdistyksen alkutaipaleella korostuneessa roolissa oli työrauhan turvaaminen sekä työnantajien ja työntekijöiden välisen yhteistyön kehittäminen.
Vaikka aika ja haasteet ovat muuttuneet, työnantajien ja työntekijöiden välisen yhteistyön kehittäminen ei ole suinkaan menettänyt merkitystään - päinvastoin - se on saattanut molemmat osapuolet yhteen entistä tiiviimmin etsimään yhteisiä ratkaisuja erilaisien ympäristön ja talouden muutosten aiheuttamien ongelmien kohtaamisessa.
Yhdistys on vaikuttanut ennen kaikkea Turun talousalueella paikallisesti, mutta myös valtakunnallisella tasolla mm. pitämällä säännöllisesti yhteyttä valtakunnan vaikuttajiin: yrittäjiin, etujärjestöihin ja poliitikkoihin.
Yhdistys harjoittaa myös ravintolatoimintaa, josta lisätietoa www.ravintolakauppahuone.fi-sivuilta.
Kari Teräs on koonnut yhdistyksen toiminnan alkuvaiheet ja historian kirjaksi "Työnantajayhdistyksen alkuvaiheet Turussa". Kirjaa on saatavana yhdistyksen toimistosta.
Yrittäjä! Tule mukaan toimintaan.