Voit ottaa yhteyden yhteyshenkilömme kautta asiantuntijoihimme, jotka luottamuksellisesti auttavat sinua mieltäsi askarruttavissa asioissa. Asiasi voi olla pieni tai suuri. Mietitään yhdessä, miten tilannetta lähdetään ratkomaan. Muista, että aina on toivoa! Aurinko nousee joka aamu ja linnut laulavat. Hienovaraisuuden ja tietosuojan varmistamiseksi olemme koordinoineet kontaktit yhden henkilön kautta.
Menestyminen elämässä yleensä ja myös liike-elämässä edellyttää kolme asiaa: Pitää olla kyky, asema ja tuki, jotta menestyy. Kyky useimmilla yrittäjillä on, koska ilman sitä kukaan tuskin lähtee yrittäjäksi. Asemakin tulee sen myötä, että on ollut rohkeutta aloittaa yrittäjänä. Tuki onkin sitten vaikeammin saatavissa. Yksinyrittäjä ja pienyrittäjä ovat monta kertaa aivan yksin ongelmiensa kanssa. Ne, joilla on yhtiökumppaneita, saavat tukea kumppaneiltaan, mutta aina sekään ei ole taattua. Voit olla yhdessä, vaikka toisaalta kannat yksin vastuun.
Soita tai kirjoita sähköposti.
Yhdessä eteenpäin.